Hylkykuvausohje
Kuvaamalla hylkyjä sukeltaja on mukana lisäämässä tietoa vedenalaisesta kulttuuriperinnöstä ja parantamassa Museoviraston ylläpitämän muinaisjäännösrekisterin sisältöä.
Kuvaaminen on hylkyä vahingoittamatonta dokumentointia, johon ei muinaismuistolain (295/1963) rauhoittamankaan hylyn osalta tarvita Museoviraston myöntämää tutkimuslupaa. Tutkimuslupaa on haettava silloin, kun kuvaamisen voidaan arvioida aiheuttavan muutoksia rauhoitetussa hylkykohteessa (esim. valo- tai muiden laitteiden kiinnittäminen tai pystyttäminen muinaisjäännösalueelle).
Kuvamateriaalin avulla voidaan parhaimmillaan arvioida aluksen tyyppiä, ajoitusta ja käyttötarkoitusta. Kuvamateriaalista voi olla hyötyä myös hylyn kunnon muutosten seurannassa. Ohjetta voi noudattaa soveltuvilta osin.
Fotogrammetria
Kuvamateriaalin perusteella hylyistä voidaan fotogrammetrian avulla tehdä 3D-mallinnuksia. Fotogrammetria on parhaimmillaan erittäin tarkka, havainnollinen ja tehokas tapa dokumentoida hylkyjä, mistä johtuen sen käyttö on yleistynyt viime aikoina voimakkaasti.
Yleiset ohjeet
Hylkyjen kuvaaminen fotogrammetrista 3D-mallintamista varten poikkeaa jonkin verran tavallisesta hylkykuvaamisesta. Alla on esitelty tärkeimmät fotogrammetrista 3D-mallintamista varten kuvaamista koskevat periaatteet. Näiden ohjeiden noudattaminen helpottaa 3D-mallin tekemistä sekä todennäköisesti parantaa valmiin mallin laatua ja tarkkuutta. Kaikkia suosituksia ei aina ole mahdollista noudattaa kirjaimellisesti, jolloin tarvitaan luovuutta parhaan mahdollisen ratkaisun löytämiseen.
Kuvaa kohdetta mahdollisimman kohtisuoraan. Suorassa kulmassa kuvaaminen parantaa mallin laatua ja helpottaa mallintamista.
Huolehdi, että vierekkäisissä kuvissa on riittävästi päällekkäisyyttä (n. 70–80 %). Riittävä päällekkäisyys on erityisen tärkeää still-kuvauksessa.
Hyödynnä mahdollisimman suuri osa kuva-alasta kohteen kuvaamiseen.
Kuvaa riittävän läheltä. Etenkin huonossa näkyvyydessä kuvanlaatu heikkenee nopeasti etäisyyden kasvaessa.
Pidä kuvattava kohde mahdollisimman muuttumattomana kuvauksen aikana. Esimerkiksi mittakaavatikut kannattaa pitää paikallaan, kunnes hylky tai hylyn osa on kokonaan kuvattu.
Suunnittele sukellusreitit ja kuvausstrategia etukäteen. Mallintamista helpottaa, jos hylky on kuvattu systemaattisesti.
Kuvaa hylystä esiin nousevat osat, kuten kaarien päät, erityisen huolellisesti joka puolelta.
Mittakaava
Mittakaava on 3D-mallinnoksen tulkinnan ja jatkokäytön kannalta erittäin tärkeä tieto. Tämän vuoksi kohteelle kannattaa ennen kuvausta asettaa esimerkiksi mittakaavatikku. 3D-mallin mittakaavan asettamiseen riittää periaatteessa yksikin mittakaavatikku. Mallinnettavasta kohteesta riippuen 2–4 mittakaavatikkua on yleensä suositeltava määrä. Useamman mittakaavatikun käytöstä on kuitenkin hyötyä esimerkiksi mallin tarkkuuden arvioinnissa ja mahdollisissa ongelmatilanteissa.
Mittakaavatikku asetetaan mallinnettavalle kohteelle niin, ettei mittakaava häiritse mallinnettavan kohteen tarkastelua. Usein mittakaava voidaan asettaa esimerkiksi pohjalle mallinnettavan kohteen viereen tai esimerkiksi mallinnettavan hylyn kannelle. Mittakaavatikku kannattaa asettaa mahdollisimman tasaiselle alustalle niin, ettei mittakaavan ja alustan väliin jää tyhjää tilaa.
Valaistus
Hyvä valaistus on fotogrammetrian onnistumisen kannalta erittäin tärkeää. Valaistuksella tavoitellaan koko kuva-alan kattavaa mahdollisimman tasaista valoa ilman voimakkaita varjoja tai sirontaa vedessä leijuvista partikkeleista. Yleensä on suositeltavaa käyttää valaistukseen erillisiä kuvausvaloja.
Kuvaus ja kohteen valaisu onnistuvat usein parhaiten yhteistyönä. Yksi sukeltaja voi esimerkiksi vastata kohteen kuvaamisesta muiden huolehtiessa kohteen valaisusta. Hyvin matalassa vedessä sijaitsevilla hylyillä voidaan hyvin kuvata myös vallitsevassa luonnonvalossa.
Kuvaustapa ja kuvanlaatu
Fotogrammetriaan voidaan käyttää sekä video- että still-kuvamateriaalia. Videokuvaus on vedenalaiskohteiden dokumentoinnissa yleisimmin käytetty menetelmä. Fotogrammetrian kannalta videokuvauksen etuna ovat nopeus ja mahdollisuus ottaa videosta tarvittava määrä ruutukaappauksia jälkikäteen. Still-kuvien etuna puolestaan on parempi kuvanlaatu ja resoluutio. Still kuvia otettaessa on kuitenkin huolehdittava itse kuvien riittävästä määrästä ja päällekkäisyydestä.
Kuvaustavasta riippumatta mallintamiseen kannattaa valita paras mahdollinen kuvanlaatu. Videota kuvattaessa valitaan suurin mahdollinen resoluutio ja progressiivinen, eli lomittamaton, tallennusmuoto. Progressiivisen muodon tunnistaa nimessä esiintyvästä p-kirjaimesta (esim. 3840 x 2160 30p). Still-kuvat kannattaa kuvata mieluiten RAW-muotoon, joka tarjoaa muita formaatteja paremmat jälkikäsittelyominaisuudet. Muihin formaatteihin kuvattaessa valitaan ensisijaisesti paras mahdollinen resoluutio ja kuvanlaatu.
Videokuvaaminen
Videokuvaaminen on yksi havainnollisimmista tavoista dokumentoida hylkyä. Vaativissa olosuhteissa kuvaajan työparina on hyvä olla toinen sukeltaja valaisemassa kuvattavaa aluetta. Kuvattaessa kohdetta ensimmäistä kertaa kannattaa edetä loogista reittiä kohteen päästä päähän siten, että hylky tulee kokonaisuudessaan kuvatuksi sekä styyrpuurin että paapuurin puolelta ja kansitasolta. Kun tehdään useita kuvauksia, kannattaa käyttää joka kerralla samaa valittua kuvausreittiä. Kohde sisältää aina paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, mutta niihin kannattaa palata sen jälkeen, kun kokonaisuus on kuvattu.
Videokuvaamisessa rauhallisuus ja systemaattisuus ovat erittäin tärkeitä. Vaikka kuvausvauhti on 1 metri / 10 sekuntia, ehtii kymmenessä minuutissa kuvata 60 metriä pitkän laivan toisen kyljen kokonaisuudessaan. Kuvatessa kannattaa pysytellä hieman etäämpänä kohteesta; laajemmasta kuvakulmasta on helpompi hahmottaa kokonaisuutta. On suositeltavaa käyttää niin laajaa kuvakulmaa kuin kamera ja näkyvyys sallivat. Kun kuvaus etenee rauhallisesti ja tasaisesti, kuvamateriaalin avulla saadaan kokonaiskuva kohteesta ja parhaimmillaan siitä voidaan tuottaa fotogrammetrian avulla 3D-malli hylystä.
Katsojan kannalta kuvaamisessa on parasta keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Kannattaa kuvata esimerkiksi keularanka tai reelinkilinja loppuun asti, vaikka matkalla tulisi vastaan muuta kiinnostavaa. Heti kun poiketaan aloitetusta kuvauslinjasta, katsojan on vaikeampi ymmärtää näkemäänsä kuvaa ja kokonaisuutta. Mikäli mahdollista, olisi hyvä, jos kuvassa näkyisi mittakaavapalkki esim. 10 cm jaotuksella.
Valokuvaaminen
Still-kameralla kuvaaminen sopii hyvin erityisesti esine- ja detaljikuviin. Kuvaamisessa voi noudattaa samoja periaatteita kuin videokuvaamisessa. Kuvakulmat ja -kohdat on syytä valita ja suunnitella huolella. Kuvamateriaalin tulkintaa helpottaa hylystä tehty yksinkertainenkin luonnospiirros, johon detaljikuvien ottopaikat ja kuvaussuunnat on merkitty.
Jos samassa sukellusryhmässä on sekä video- että still-kuvaaja, kannattaa työ jakaa niin, että videokuvaaja tavoittelee kokonaiskuvaa hylystä ja still-kuvaaja keskittyy esine- ja detaljikuviin.
Valo- ja videokuvausvinkkejä
Ehjän hylyn kuvaaminen
Ehjässä kohteessa laivan osat ovat helposti tunnistettavissa, mikä helpottaa kuvaamisen suunnittelua ja toteuttamista. Olisi hyvä saada kuvatuksi runko, kansi ja takila.
Runko
Kuvaa keula- ja peräranka kokonaisuudessaan ylhäältä alas, ei suoraan edestä vaan viistosti siten, että myös osa rungosta näkyy.
Kuvaa keulan ja perän muut rakenteet (keulakuva, ranapalkit, klyyssit, peräpeili, lastausluukut jne.).
Kuvaa keulasta ja perästä myös sivuprofiilikuva, josta niiden muoto käy mahdollisimman selkeästi ilmi.
Kuvaa rungon ulkopuoli reelinkiä pitkin siten, että laivan kyljestä näkyy kuvassa niin paljon kuin mahdollista. Yksityiskohtia, kuten rustirautoja, voi pysähtyä hetkeksi kuvaamaan lähempää ennen kuin kuvaus etenee. Ota lähikuvat mieluummin siirtämällä kameraa lähemmäksi kuvauskohdetta kuin käyttämällä zoomia. Jos jostain syystä poikkeat reitistä, valitse helposti tunnistettava kohta, esimerkiksi pollari, johon palaat ennen kuvauksen jatkamista.
Kansi
Kuvaa kansi yhtäjaksoisesti keulasta perään tai päinvastoin. Kuvauksen tarkoitus on saada käsitys kannen tilanjaosta, joka kertoo paljon laivan käyttötarkoituksesta. Tässä hyvä kuvaussuunta on esim. viistosti ylhäältä.
Kuvaa kannella olevista yksityiskohdista ainakin ankkuripeli, luukut ja aukot, skailetit, kansirakenteet, pumput, naakelipenkit, vinssit, ruori ja ohjauslaitteet. Näiden sijaintien toisiinsa nähden pitäisi käydä ilmi kuvamateriaalista.
Takila
Varsinkin 1700-1800-luvun hylyissä takila voi antaa eniten johtolankoja aluksen tyypin selvittämiseen.
Takilan osat kuvataan systemaattisesti päästä päähän siten, että päätyosien muoto ja niissä olevat lovet tai reiät näkyvät. Muuten voi olla mahdotonta erottaa masto raa'asta ja raaka kahvelipuomista.
Kokonaiskuvan saamiseksi pitäisi kuvata takilan kaikki osat eli periaatteessa kaikki hylyssä ja sen lähiympäristössä olevat pyöröpuut.
Jos hylystä irronneita osia on meren pohjalla rungon ympärillä, kuvaa myös ne niin kattavasti kuin mahdollista.
Hajonneen hylyn kuvaaminen
Hajonnut hylky on luonnollisesti vaikeampi kuvauskohde kuin ehjä hylky ja vaatii useampia orientoivia sukelluksia ja suunnittelua etukäteen. Tällaisessa kohteessa voi olla vaikeata löytää ja tunnistaa rakenteellisia piirteitä, joita kuvattaessa olisi helppo seurata.
Mahdollisuuksien mukaan kannattaa noudattaa ehjän hylyn kuvausohjetta. Muuten kuvaaminen tapahtuu seuraavasti:
Kuvaa mahdollisuuksien mukaan ehjiä rakennekokonaisuuksia. Jos tämä ei ole mahdollista, seuraa polvirivejä, palkinkannattimia, kansipalkkeja tai muita vastaavia löydön muodosta ja laajuudesta kertovia elementtejä löytökokonaisuudessa.
Päällekkäin makaavia osia kannattaa kuvata päästä päähän ennen kuin siirtyy kuvaamaan seuraavaa osaa. Irrallisia osia on helpompi kuvata, mutta ne kertovat yleensä vähemmän aluksesta kuin toisiinsa liitetyt rakenneosat.
Esineistö
Hylyssä voi olla monenlaista esineistöä, kuten laivan kalustoa, aseistusta, navigointivälineitä, työkaluja, laivaväen henkilökohtaista omaisuutta, lastia jne. Nuorissa hylyissä esineistö ei yleensä ratkaisevasti auta hylyn iän määrittämisessä. Vanhan hylyn kohdalla on toisin. Esineistö voi parhaimmillaan ajoittaa hylyn suhteellisen tarkasti, mutta kaikki esineet eivät ole yhtä informatiivisia.
Kannattaa harkita miten paljon aikaa käyttää esineistön kuvaamiseen. Muutama esimerkki:
Ankkurit, jumprut ja plokit: Riittää, että nämä näkyvät yleiskuvissa, koska lähikuva ei yleensä anna enempää tietoa. Esimerkiksi jumprut olivat saman näköisiä 500–600 vuoden ajan.
Tiiliskivistä voidaan päätellä, että hylky on keskiajalta tai nuorempi. Tiiliskivistä riittää, että ne näkyvät yleiskuvissa. Ainoastaan erikoisen muotoiset tiilet (profiilitiilet) voivat kertoa enemmän, ja niistä on siten syytä ottaa lähikuvia. Tavallisissa rakennustiilissäkin voi olla leimoja, jotka voivat avata hylyn arvoitusta.
Liitupiipuista voidaan päätellä, että hylky on 1500-luvun lopulta tai nuorempi. Piippujen muodot kertovat tarkemmin ajoituksesta, joten hyvä lähikuva on hyödyksi.
Lasipullojen muoto antaa karkean ajoituksen, joten hyvä lähikuva on hyödyksi.
Keramiikka- ja posliiniesineet ja -astiat voivat ajoittaa hylyn jopa tarkasti, koska muutoksia esineiden ja astioiden tyylissä ja koristelussa on tapahtunut lyhyin väliajoin. Hyvän lähikuvan avulla hylky saatetaan pystyä ajoittamaan.
Ajoittaviakaan esineitä ei saa omin päin ryhtyä nostamaan hylystä. Esinenostoihin tulee olla Museoviraston lupa, ja menettelyistä on etukäteen sovittava Museoviraston kanssa. Esinenostot edellyttävät dokumentointia, raportointia ja ammattimaisen konservoinnin järjestämistä. Ilman konservointia pitkään vedessä olleet esineet eivät säily.