Poikkeuksellinen hylkytunnistus Suomenlahdella: Witte Swaen vuodelta 1636

Suomenlahti on Itämeren itäisin osa, jonka merenpohjaan kätkeytyy poikkeuksellisen hyvin säilynyttä kulttuuriperintöä. Alueella on vuosisatojen ajan käyty kauppaa ja tehty erilaisia merimatkoja, ja lukuisat alukset ovat jääneet lepäämään sen pohjaan. Vuonna 2020 sukellusryhmä Badewanne teki alueella poikkeuksellisen löydön: hyvin säilyneen, 1600-luvulta peräisin olevan puuhylyn. Tutkimustuloksista on nyt julkaistu tieteellinen artikkeli kansainvälisessä julkaisusarjassa, josta se on vapaasti luettavissa.

Pähkinänkuoressa tämä 85 metrin syvyydessä lepäävä hylky paljastui tarkemmassa kansainvälisessä tutkimuksessa Witte Swaen -nimiseksi hollantilaiseksi flöitiksi, joka rakennettiin vuonna 1636 ja upposi vuonna 1638. Flöitit olivat aikansa merkittäviä kauppa-aluksia, ja niiden innovatiivinen, tavarankuljetukseen suunniteltu runkomuoto oli yleinen erityisesti Itämeren kauppareiteillä. Witte Swaen erottuu kuitenkin muista flöiteistä veistoksellisten koristeidensa ja runkomuotonsa ansiosta.

Badewanne-sukellusryhmä on erikoistunut dokumentoimaan Itämeren ensimmäisen ja toisen maailmansodan hylkyjä. Tällä kertaa ryhmä työskenteli yhteistyössä useiden tutkijoiden kanssa kerätäkseen mahdollisimman paljon tietoa hylystä ilman, että siihen vaikutettaisiin fyysisesti. Löytö ei ainoastaan valaise Witte Swaenin ja sen miehistön kohtaloa, vaan tarjoaa myös merkittävää uutta tietoa 1600-luvun merenkulusta ja kauppahistoriasta.

Löytö osoittaa jälleen, miten tärkeää on tutkia ja suojella Suomenlahden ainutlaatuista vedenalaista kulttuuriperintöä. Samalla se herättää mielenkiinnon alueen merellistä historiaa kohtaan ja muistuttaa merellisen ympäristön arvoista, joita meidän kaikkien on tärkeää vaalia. Flöitistä on tekeillä myös dokumenttielokuva, josta vastaa Handle Production yhteistyössä hollantilaisen tuotantoyhtiön kanssa.

Linkki julkaisuun:

Witte Swaen from 1636. The Discovery and Archaeological Survey of an Intact Fluit in the Gulf of Finland, Baltic Sea

Lisätietoa tutkimuksesta ja dokumenttifilmistä:

White Swan – The Legacy of the Fluit Ship – Handle Productions

“The Swan” – 1636 – Badewanne.fi